Members Login
Username 
 
Password 
    Remember Me  
Post Info TOPIC: Mielisairaudet ja huumeet


Newbie

Status: Offline
Posts: 6
Date:
Mielisairaudet ja huumeet
Permalink Closed


Terve kaikki.

Forumia sen uudelleenpystyttämisestä lähtien seuranneena päätin liittyä joukkoon. Ajattelin aloittaa jutustelun eräällä minua eniten kiinnostavista puheenaiheista.

Vuosien varrella on tullut törmättyä ja löydettyä kaveripiiristäänkin erilaisia henkisistä häiriöistä jannuja. Aspergerin syndrooma, tourette, ADHD, maanisdepressio ja skitsofrenia. Vaikka itse olenkin sitä mieltä että useammankin "taudin" määrittely onkin suhteellista, missä kulkee rajan sairauden ja persoonan välillä, käytän silti näitä määritelmiä ihan vaan selkeyden vuoksi. Nopeuttaa asian käsittelyä.

Kun sitten alkoi mömmöihin perehtyä enemmän tuli nopeasti huomattua varoitukset niiden käyttöä koskien jos epäilee tai tietää olevansa kilipää.

Omasta lähipiiristä pari esimerkkiä:
ADHD:n hoitoon käytetään erästä amfetamiinijohdannaista lääkettä, tuntemani ADHD-tapaus sanookin että suurin osa kamoista iskee häneen ihan eri tavalla kuin "normaaliin" yksilöön. Kokaiini, jonka hän sanoo suosikkihuumeekseen antaa hänelle tasaisemman ja rauhoittavan fiiliksen, omien sanojensa mukaan luultavasti sellaisen minkä pilvenpoltto antaa Niilo Normaalille. Ainoasta Dexmi-kokeilustaan hän oli saanut intensiivisen kuolemanpelon ja tärissyt pari tuntia sohvalla.

Aspikset on vähän yksilöllisempiä, tunnen yhden lukuisia psykedeelejä kokeneen hörhön joka on saanut ihan positiiviset kiksit useimmista kokeiluista, siinä missä toinen tuntemani tapaus inhoaa jo blossia koska ei tunne kunnolla hallitsevansa itseään. Molemmat ovat pirun erilaisia tapauksia, etenkin itsevarmuutensa kannalta. Tuntuisia että Aspergerin kohdalla on erityisen vaikea keksiä mitään yleistyksiä.

Itseni mielestä sekä mömmöt että mielisairaudet ovat mielenkiintoinen aihe, koska molemmat ovat muutoksia ja häiriöitä ihmismielessä, jonka tutkiminen on aika loputon tehtävä. Joten miten on, tunnetteko te hulluja jotka käyttävät tai ovat kokeilleet kamoja ja oletteko havainneet niiden toiminnassa eroavaisuuksia?


__________________
"There is no devil, just god when he's drunk" - Tom Waits


Senior Member

Status: Offline
Posts: 182
Date:
Permalink Closed

Heti ensimmäiseksi täytyy valistaa vähän sinua, että ei puhuta mielisairauksista vaan psyykeongelmista. Psyykeongelmia on niin tajuton määrä ja niin useita erilaisia ettei niitä voi edes verrata keskenään. Jopa saman psyykeongelman omaavia ihmisiä ei voi verrata keskenään, koska me ihmiset olemme yksilöitä ja psyykeongelma voi aiheuttaa meissä sen vuoksi erilaisia (joskin samankaltaisia) oireita. Lisäksi sama psyykeongelma voi olla toisella hyvin lievä eikä sitä edes huomaa ulospäin, toisella taas todella vakava. Psyykesairaus on sairaus siinä missä mikä tahansa muukin. Ero on vain siinä, että sairaus kohdistuu psyykeedeen eikä elimistöön. Mahdollinen kipukin on siis useimmiten psyykkistä. (Tosin on niitäkin psyykesairauksia joista aiheutuu myös fyysisiä oireita.) Se, että kutsut psyykeongelmaisia ihmisiä hulluksi saa minut väkisinkin kiehumaan!


Sitten puhut jostain Niilo Normaalista. Voisitko kertoa millainen on normaali ihminen? Minä en usko, että kukaan ihminen on täysin normaali. Se ei ole edes mahdollista koska me olemme kaikki ihmiset erilaisia, yksilöitä. Emme voisi siis omata samanlaista ajatusmaailmaa, luonnetta tai psyykettä. Reagoimme asioihin eri tavalla. Kun ihminen on erittäin surullinen ja masentunut niin hänen psyykeensä ei ole normaali. Hänellä on siis sillä hetkellä psyykeongelma, vaikka se olisikin vain väliaikainen ja sitä ei olisi kirjoitettu ylös paperille. Kutsutko siis masentunutta ystävääsi hulluksi? Sama pätee moniin muihinkin tunnetiloihin, vaikka ihminen ei olisikaan "hullu" kuin väliaikaisesti. Psyykeongelmille ihminen ei voi mitään siinä missä muillekaan sairauksille. Mieli voi sairastaa yhtä lailla kuin kehokin ja siihen on saatavilla lääkkeitä sekä muuta apua. Mutta se ei tarkoita, että hän olisi hullu sen enempää kuin kukaan muukaan. Ymmärrän kyllä, että niitä ihmisiä jotka ovat suljettujen ovien takana tai näkevät pieniä vihreitä miehiä, kutsutaan hulluiksi tai mielisairaiksi. Mutta he todella ovat sitä, koska heidän mielensä elää totaalisesti eri todellisuutta fyysisen olemuksen kanssa.


Olen minäkin hullu. Olen niin hullu, että en noudata lakia monessakaan kohtaa ja voin saada kavereiden kanssa erittäin älyttömiä ideoita ja vieläpä toteuttaa ne. Olen niin hullu, että liikun mieluummin ulkona öisin kun on pimeää. Pimeys on ihanaa, kaunista ja suojaa antavaa. Aika hullua! Ja kuka muu voisi olla niin hullu, että pistelisi itseensä neulalla reikiä, jotta pääsisi eri todellisuuteen? Minä. Minä olen siis tälläkin hetkellä moninkerroin hullu. Olen hullu ennestään ja sen lisäksi pyrin saamaan päähäni lisää hulluutta käyttämällä aineita. Ei se ole normaalia. Haluan katsella maailmaa toisin silmin, nauttia toisen todellisuuden tuomista saloista. Sitten minulla on vielä psyykeongelmia. Jopa useampi ja lääkkeitä niihin. Ei siis kannata tulla pimeällä kujalla vastaan. Ainakaan kun olen vittuuntunut ja valvonut monta yötä. Aivan piripäissäni ja vainoissa. Niin moninkertainen hullu, mutta silti jostain syystä näen kaikissa ihmisissä jotain samaa kuin minussa. Hulluutta. Se on vaan jokaisessa ihmisessä niin erilaisesta. Vituttaa vaan kun psyykeongelman omaavasta ihmisestä puhutaan hulluna, mielisairaana tms. Ei psyykeongelma sitä tarkoita. Jos esimerkiksi ystäväsi kuolee niin se varmasti satuttaa ja koskee sinua paljon ja pitkään. Psyykeesi ei pysty olemaan normaali vaan mielessäsi alkaa liikkua todella ikäviä asioita. Tarkoittaako se heti, että olet hullu? Ei. Mutta et ole normaalikaan. Olet vain oma itsesi. Ihminen joka reagoi eri asioihin eri tavoin. Omalla tavallaan.


Mutta mitään Niiloa Normaalia ei ole olemassakaan. Minä ainakin uskon häneen tasan saman verran kuin joulupukkiin. Uskoin kyllä joulupukkiinkin joskus, mutta kun kasvoin niin aloin tajuta elämästä ja tästä maailmasta enemmän. Yksi juoppo sen kerran kotona kertoi minulle ja mursi samalla maailmani. Se on aivan sama lukeeko papereissa ADHD, masennus tai paniikkihäiriö. Ei häntä voi sen perusteella erotella hullujen puolelle. Millä perusteella itse olet normaali? Ihminen ei myöskään tarvitse psyykeongelmaa, jotta hän reagoisisi eri tavalla aineisiin. Jos otetaan nyt esimerkkinä kannabis. Monille siitä tulee rentoutunut ja hyvä olotila. Sitten on niitä jotka polttavat paukut ja kaikki alkaa ahdistaa. Vainot iskevät päälle. Siihen ei vaadita psyykeongelmaa. Aineet vaan voivat yksinkertaisesti vaikuttaa eri tavalla eri ihmisellä ja vieläpä eri tavalla eri kerroilla. Jollain kerralla kaikki menee hyvin ja on hauskaa, seuraavalla otat saman annoksen ja voitkin saada kertakaikkisen kamalan olotilan. Kaikki on mahdollista. Oletpa sitten Niilo Normaali tai Heikki Hullu.


Psyykeongelma voi tietysti vaikuttaa aineiden kanssa jotenkin, mutta se ei ole todellakaan ainoa vaikuttaja. Monissa tapauksissa se ei vaikuta mitenkään. Minä tiedän. Minä olen hullu. Minä tunnen hulluja. Menetin ystäväni koska hänestä tuli kerran pirin takia hullu. Hän on todella pahassa psykoosissa sujlettujen ovien takana. Sitä ennen hänkin kuului "Niilo Normaalien" ryhmään. Minä käytän aineita ja moni muukin hullu käyttää. Eivät ne eroavaisuudet loppujen lopuksi niin valtaisi ole sen kummemmin kuin ihmisillä muutenkaan, paitsi jos ongelma on vakava. Haluan kuitenkin, että mielisairaat ja psyykeongelmaiset erotellaan ja tajutaan, että psyykeongelma ei tarkoita että on hullu.


Nyt lopetan varmaan romaanin pituisen saarnani. En tiedä menikö överiksi, mutta kaipa siinä pointtini tuli esille. En tarkoittanut pahalla, mutta alkoi vaan ärsyttää. Niin ja kannattaa muistaa etten ole tosiaan nukkunut moneen yöhön, täysin piripäissäni, pienet vainot ja vitutukset päällä, sekä tajuton masennus. Erittäin hullu siis.



__________________
"Rakkaus on sokeaa" hän totesi ja työnsi jälleen kerran piikin täynnä myrkyllistä nautintoa suoneensa.


Veteran Member

Status: Offline
Posts: 63
Date:
Permalink Closed

Uskoisin, että Nova tarkoitti tolla Niilo Normaali/hullu erottelulla lähinnä tota ADHD versus, no, normaali ihminen. Siinä on mun tietojeni mukaan kyse jostain vähän suuremmasta kun ihmisten erilaisuudesta. Esimerkkinä just stimulanttien vaikutus ADHD:ta sairastavalle. Vaikutus on aivan täysin päinvastanen kun ihmiselle, jonka aivokemia toimii kuten valtaosalla väestöstä(=normaali ), eli rauhottaa ja saa uneliaaks. Tossa on kyse vähän muustakin kun siitä minkälaiset fiilikset joku saa mistäkin. ADHD-aivoissa jotkut asiat tapahtuu kemiallisesti hyvin erilailla kun ei-ADHD-aivoissa. Mielenkiintoinen aihe, mielestäni. En kyllä osaa sanoa tähän juurikaan muuta, en tiedä onko muita tämänkaltasia tapauksia, tai saako jotkut muut huumeet aikaan poikkeavia vaikutuksia ADHD-ihmisillä.

__________________
Anonymous

Date:
Permalink Closed

Itsellä diagnisoituna muutamiakin erilaisia psyykehäiriötiloja (2suuntainen mielialahäiriö enimmäkseen (hypo)maaninen jne, ei tosin adhd:tä vaikka sen itse itsestäni tulkitsenkin.

Piri toimii minulla todellakin täysin toisin kuin yleisesti puhutaan. Piripäissäni pystyn keskittymään kaikkeen piirrän tunteja, luen, kirjoitan muistinpanoja, opiskelen jne eli kaikkea sellaista mitä en hirveän tehokkaasti pysty tekemään ilman poretta. Tosin sitten kun annoksia isonnetaan niin lähtee kyllä "mopo" mukavasti käsistä ja vaikutus on kaikkea muuta kuin rauhoittava. En piikitä vaan otan juomana tai pommina.

Monet psyykkeeseen vaikuttavat lääkkeet joita olen kokeillut vaikuttavat minuun enemmän vauhdittavasti kuin piri, vaikka niitä nimenomaan maanisiin oireisiin on määrätty rauhoittaviksi tms. Samoin pilvi vaikuttaa enimmäkseen piristävästi, jolloin touhuilen sitä sun tätä.

__________________


Senior Member

Status: Offline
Posts: 182
Date:
Permalink Closed

Ööh. Onpas sitä eilen tullut kirjoitettua. Ehkä vähän turhankin paljon. En kyllä pahalla tarkoittanut tosiaan, mutta se on sama juttu aina jos on piri-vaino-skitsoilut päällä. Kun jotain saan päähäni niin se on ehdottomasti totta ja pakko alkaa sitten kertomaan muillekin. Kyllähän tuossa siis on ideaa, mutta olisí voinut vähän lyhyemminkin ilmaista.


Btw. Tiedän kyllä ADHD-tapauksia useampiakin. Ja heillä esim. piri sopivina määrinä tosiaan auttaa keskittymään. Mutta kyllä piri auttaa keskittymään myös niitä joilla ei ole ADHD:tä. Lukuisat ihmiset nimenomaan piripäissään tekevät tuntukausia yhtä ja samaa asiaa, koska keskittymiskyky on niin korkealla. Esimerkiksi pelaavat, kirjoittavat, lukevat, katsovat tv:tä, piirtävät, rakentelevat mitä ihmeellisempiä juttuja tms. Sitten on niitä tapauksia jotka eivät voi olla hetkeäkään paikallaan vaan hyppivät suunnilleen seinille. Mutta ehdottomasti suurin osa piriä käyttävistä ihmisistä saa mielestäni loistavan keskittymiskyvyn juuri aineen takia. Eikä heillä monellakaan ole minkäänlaista psyykeongelmaa.



__________________
"Rakkaus on sokeaa" hän totesi ja työnsi jälleen kerran piikin täynnä myrkyllistä nautintoa suoneensa.


Member

Status: Offline
Posts: 32
Date:
Permalink Closed

quote:
Originally posted by: Devilla

"Mutta ehdottomasti suurin osa piriä käyttävistä ihmisistä saa mielestäni loistavan keskittymiskyvyn juuri aineen takia. Eikä heillä monellakaan ole minkäänlaista psyykeongelmaa. "


Kuinkas monella näistä jatkuu sama meininki pidemmän päälle, ilman ongelmia?

__________________
What the fuck are we doing out here in the middle of the desert?


Senior Member

Status: Offline
Posts: 182
Date:
Permalink Closed



Originally posted by: Ayrenum

" Kuinkas monella näistä jatkuu sama meininki pidemmän päälle, ilman ongelmia?"

Itse asiassa yllättävän monen psyyke ei ole räjähtänyt käsiin. Jos nyt miettii esim. minua, niin minulla on ollut psyykeongelmia jo ennen aineiden käytön aloittamista. (Siihen ovat vaikuttaneet vahvasti esim. kotioloni lapsena.) Mutta olen yllättävänkin selväjärkinen vaikka olen ollut piri/piikkikoukussa yli 8 vuotta. Sen lisäksi olen käyttänyt enemmän ja vähemmän säännöllisesti kaikkea muuta. Valitettava tosiasia on tietysti kuitenkin se, että piri tuhoaa psyykettä ja pahasti. Senpä vuoksi joillekin ilmaantuu psyykeongelmia ennemmin tai myöhemmin. Joillain jopa psykoosiksi saakka. Mutta yllättävän monelle ei kuitenkaan näin ole käynyt. Tai vaikka jotain psyykeongelmia olisikin ilmaantunut, niin silti pystyvät vauhtipäissään keskittymään tekemään erilaisia asioita. Ja kyse ei siis ole mistään vuoden tai pari käyttäneistä vaan useamman käyttövuoden omaavista nisteistä.

__________________
"Rakkaus on sokeaa" hän totesi ja työnsi jälleen kerran piikin täynnä myrkyllistä nautintoa suoneensa.
Anonymous

Date:
Permalink Closed


quote:


Mutta olen yllättävänkin selväjärkinen vaikka olen ollut piri/piikkikoukussa yli 8 vuotta. Sen lisäksi olen käyttänyt enemmän ja vähemmän säännöllisesti kaikkea muuta. Valitettava tosiasia on tietysti kuitenkin se, että piri tuhoaa psyykettä ja pahasti. Senpä vuoksi joillekin ilmaantuu psyykeongelmia ennemmin tai myöhemmin. Joillain jopa psykoosiksi saakka. Mutta yllättävän monelle ei kuitenkaan näin ole käynyt. Tai vaikka jotain psyykeongelmia olisikin ilmaantunut, niin silti pystyvät vauhtipäissään keskittymään tekemään erilaisia asioita. Ja kyse ei siis ole mistään vuoden tai pari käyttäneistä vaan useamman käyttövuoden omaavista nisteistä. "





joo,mutta kuka jaksaa enää muistaa mitenkä se ajatus leikkasi ilman piriä?


useamman käyttövuoden jälkeen kun tahtoo olla niin että se tunne selväjärkisyydestä tulee vaan ja ainoastaan piripäissään.


Näin on!


terv.alan mies 


 



__________________


Senior Member

Status: Offline
Posts: 249
Date:
Permalink Closed

quote:
Originally posted by: Nova

"Itseni mielestä sekä mömmöt että mielisairaudet ovat mielenkiintoinen aihe, koska molemmat ovat muutoksia ja häiriöitä ihmismielessä, jonka tutkiminen on aika loputon tehtävä. Joten miten on, tunnetteko te hulluja jotka käyttävät tai ovat kokeilleet kamoja ja oletteko havainneet niiden toiminnassa eroavaisuuksia?
"

Päästään vinksallaan (yleisesti) olevilla on taipumus paeta ongelmiaan aineisiin sillä ne hetkellisesti parantavat meininkiä, sehän tiedetään, mutta paradoksaalista on, että eräs tuttuni joka murtui skitsofreniaan varsinkin akuutissa vaiheessa säilytti mielenkiintonsa kannabiksen polttamiseen ja vielä akuutin vaiheen jälkeenkin. Siitä huolimatta, että jopa hän itse tajusi polttelun voimistavan oireita/harhoja ym. ajatushäiriöitä. Itseasiassa voimakkaat paukut mursivat hänen järkensä lopullisesti eräällä mökkireissulla. Mutta se oli vaan lopullinen nujerrus jo valmiiksi täysin sekavalle päälle.

Tämä henkilö kävi sitten sairaalasta vloppu lomilla säännöllisesti polttelemassa ja vaikka paukut varmasti ainakin näennäisesti pahensivat oireita, niin ehkä hän löysi sieltä jotai helpotustakin - sen mahdollisuutta en kiellä, mutta en nyt tiedäkkään tarkemmin miksi hän halusi välttämättä polttaa.

Nyttemmin tämä tapaus on lopettanut pilven polttelun.

-- Edited by jesuiitta at 01:37, 2004-09-30

__________________


Senior Member

Status: Offline
Posts: 182
Date:
Permalink Closed

quote:

Originally posted by: Anonymous

" joo,mutta kuka jaksaa enää muistaa mitenkä se ajatus leikkasi ilman piriä? useamman käyttövuoden jälkeen kun tahtoo olla niin että se tunne selväjärkisyydestä tulee vaan ja ainoastaan piripäissään. Näin on! terv.alan mies   "

Selväjärkisyydellä tarkoitan siis sitä, että ymmärrän tästä maailman menosta vielä jotain ja pystyn keskustelemaan normaalisti, jopa syvällisesti. Eli en ole seonnut piristä täysin siinä suhteessa. Muuten kylläkin piri on vaikuttanut psyykeeseen. Esim. silloin kun olen yrittänyt pitää piristä välipäiviä niin kyllä se psyyke meinaa räjähtää käsiin. Järki pelaa kyllä muuten ilman piriä, mutta ne vainot! Kuvittelee, näkee ja kuulee ihan omiaan ja säikkyy kaikkea. Jopa omaa varjoaan. On vaikeaa tietää mikä on todellisuutta ja mikä omaa pään sisäistä harhaa. Silloin tuntuu, että alkaa oleman hulluuden rajamailla. Eli kyllä se valitettavasti aika lailla noin menee, että selväjärkinen tunne tulee vaan ja ainoastaan piripäissään. Valitettavaa, mutta totta.

__________________
"Rakkaus on sokeaa" hän totesi ja työnsi jälleen kerran piikin täynnä myrkyllistä nautintoa suoneensa.
Anonymous

Date:
Permalink Closed

Kato olin varmaan liian nopea käänteissäni kun edellinen teksti ei tallentunut --- 2F4U blahblah:


No piti vaan sanomani että toi kuulohomma on minusta pahimmasta päästä vainoja.prkl!!  Rappukäytävän äänistä meinaa hyppiä seinille, ja pitää maata korvatulpat päässä. Sitten ne korvatulpat muuttaa ääniä niin että sitten vasta pelottaakin!


Ja ajatuksenjuoksusta vielä että kyllähän tavalliset asiat toki tajuaa, ei tässä nyt millekään idiootin tasolle (AO alle 30) ole vaivuttu, mutta jos pitää johonkin keskittyä tai jotain korkeampaa ajatustoimintaa, niin että saa jotain ideoita, niin, aivan, tiedätte mitä


Hyvää syksyä vaan kaikille, eihän tätä tiedä kauanko tässä enää kellutaan!


-Alan mies


 



__________________


Member

Status: Offline
Posts: 24
Date:
Permalink Closed

Yks hullu ilmottautuu keskustelun piiriin kymmenen vuotta masennuksen syövereissä kuljeskellut, ja nyt sanotaa sit et sul vois olla ollu ADHD, vittu no eipä siinä mitää, ku sais kuukauden- 3 kuukautta oltuu selvinpäin, ni pääsis psykiatrille (siäl on käyty ennenkii ). Nii se ADHD muuttuu aikuisil ADD:ks, mikä on sit lievempi, ku toi aiempi (ei jaksa hokee sit). Nii eipä enää masenna, ku nyt on ihan manioissaa pelkkien masennuslääkkeitten (Suprium50mg *3/aamu) ja Xanoreitten takii (1-3*1mg/päivä, yhtä lähinnä syön).

Eilistä iltaa lukuunottamatta oon kolme aiempaa päivää vaa hyppin, pomppin, tanssin, nauran ja laulan, on tää hullun elämä hauskaa Eilisest alkuillast asti (juuri viimeiset rippeet käyttäneenä ) oon pirii ottan ja mitä mä oon tehny; viettäen koko yön paikallaan istuen netissä ja iteasias puolet päivästkii ja polttamatta röökii... mä sanoin ostaessani, et en mä kyl mitää tarvi, ku tanssin pompin ja pälisen jo ennestään, nii ja nyt mä oon sit se NORMAALI ihminen. Mieski sano et sä oot tosi kiva pireissäs, ku sä oot niinku normaali, mut ei tarvi kuiteskaa sen takii mitää putkee pitää.. Kuka lääkäri määräis mulle pirii masennuslääkkeitten sijaan Nii ja se on kivaa ku jättää masennuslääkkeet pariks viikoks syömättä... Mies pakotti jatkamaa niitten syöntiä, ku olin kolme päivää puhun, et pakko hakee vermet, ku tapan itteni kynslakanpoistoaineella, toi oli noin viikko sit ja nyt ne lääkkeet näkyy tehoovan jälleen Lääkäri tekemään diagnoosi, kiitos

En oo ikinä saanu pirist vedettyy ees övereit tai iteasias ees kunnon fiiliksii, kaveri ku pisti mulle ekaa kertaa ja kysy et mikä fiilis, ni sanoin et ei mikää, ihan normaali (vanhat hässäkät oli toki pohjal, mut ei potki). Yhtee aikaa oli myynnis metaa, mitä kaikki väitti ihan vitun hyväks, tai näin mä itekii miten se potki, ku vierest kattelin.. Meitsi veti siint tööttei vartin tai viimeistää puolen tunnin välein ja ihan kunnon annoksii; jätkät vaa tuijottaa vierest, et miten sul voi olla tollanen tole, en tunne ketää toista. Toisen kertan eri tyyppien seuras olin viis yötä valvonu. Sattu olee hintaa, ni lainasin jätkilleki rahaa, et saatii niinku yhteisest joku kutonen ostettuu. Nää tyypit on viäl niit kymmenen vuotta virtaa vetäneit, mitä nyt linnas istunu välis. Ne heitti klikkeihi virtaa ja kävin heittääs ne vessas, ulos pääsessäni tää toinen ekana kysyy, et etkai sä vetän niit kaikkii, et siin oli ainaskii kahet? Joo vedin, et eipä sanon juur missää, edelleen alkaa väsyttää.. Mä sit väsäsin toiset perää ja kolmannet, jätkii alko jo vituttaa et sen verran tulin vessast ulos, et fixasin ja sit takas vessaa. Ne alko jo marisee, et en mä voi käyttää siint niin paljoo, mut munhan ne rahat viäl oli Mä jotkuu viiet vedin siin peräkkäin ja sit väsytti kyl jo niin paljo, et oli pakko käydä lepäämään, oli kunnon laskufiilikset, mut kuulin kuiteski et toinen niist sano mua narkkariks. Mä sanoin sille et ei vittu, et sanotko sä mua narkkariks, ja tyyppi myöns, et sehän sä oot, vittu Heitin sille sit valmiiks fiksaamani ja mun aikasemmin ostamani metan (mitä mul oli viäl jemmas ja mitä mä viäl lisäsin noihin fixeihi) sille jätkälle, et vedä ite, mä en vedä, mä en oo mikää vitun narkkari. Oli vaa kunnon laskut pääl, kuul ihan omiaa, ja ain välil kyselin jätkilt, et ei kai vaa se oo tääl, ja muuta vainist. Sain nukuttuu siin useemman tunnin, ennenku mun paras (selvä) kaveri tuli mua hakee, ku nää jätkät oli pyytän sit hakee mut (meni jätkil kympil hermot munkaa, ku vittuilin niille). Kävin sairaalas pyytääs ryynirespaa, ja yllätys yllätys mä sain xanoreit ja stilkkareit. Niit sit illal napsittiii ja jäin sinne yöks ja seuraavan päivän taas pirii. Jätkät makso kiltist velkasa ja tyyppi kel me oltii, sai samantien häädön uuest kämpästää, ku karjuin sille koko yön (se söi aiemmin meijän kaikki safkat, jolloin oltii kaks viikkoo syömättä, suunnillee asu meil ja muuta kaunaa sitä tyyppiä kohtaa). Nykyää me ollaa kavereit, ja molemmat myöns et nyt on tilit sit tasan

Harhautu vähä tost aiheest mut kamoissaa mä en oo (kovin montaa kertaa) yrittäny tappaa itteeni, kuten kännis, iteasias mä en oo tarkotuksel viiltäny itteeni naarmuukaan kolmee ja puolee vuotee. Mä oon nähny asiat monelt eri kantilt ja hullumpi mä oisin, jos en silloin tällöin kamaa vetäis, tuskin olisin ees hengis enää mikäli olisin jatkanu lähes viinalinjal nää viimeset neljä vuotta, joista kolme ja puol oon ollu päivittäin sekasin. Kolmen vuoden pisin selvä hetki oli 10 päivää, joka johtu siint ettei täält paska-cityst saanu mitää. Mut toi kolme vuotta oli sit kaikkee sekasin, savuu, pillereit, essoi, pirii, texii, pollee ja viinaa, mitä vaa milloinki sai ja niin monta päivää putkee ku vaa mahollist. Mut eipä näyttän psyyke huononevan, iteasias mä olin masentunu vaa silloin, jos oli pelkkää pilvee, se oli tylsää arkee Nyt ku oon ollu Toukokuust suhtkoht selvän lukuunottamatta parii parin viikon putkee tai jotaa pientä häröilyy, ni mitä mä oon puhunu sellasten ihmisten kaa, ketkä tuns mut ennen tot kamaputkee, ni kaikki sanoo et oon ihan täysis järissäni, ja ettei ees huomaa, et oisin vetäny mitää

Mut se ei estä sitä, ettenkö mä ois selvinpäin hullu, paljon hullumpi, ku esimerkiksi nyt, jolloin olen myös miehen mielestä normaali Se on kumma juttu, et Klinikka ja Mielenterveyspuoli EI voi toimia samaan aikaan vaa sun on valittava jompi kumpi Ja oltava viäl sen 1-3kk selvinpäin ennen kallonkutistajalle menoo. No mä oon sen ajan manias tai sit depressios, ku ei oo kuulemma mitää välivaihtoehtoo (miehen mukaan) ja tossa se sohvalla huutelee et viikonpääst maanantain, ku on Klinikal aika, ni se lähete on hommattava, ku "jotaa mulle täytyy tehdä". Mut mä oon ainaskii aina ollu hullu , en siis kaman takii muuttun sellaseks kuten joillekkii saattaa käydä. Ja enpä tiedä miten noi muut aineet muilla vaikuttavat, ku olen niitä vain oman kehoni kautta kokeillut, sen mä tiiän et mul on kaikkee aivan mieletön tole, paitsi pilveen nyt ku en oo polttan, subuuki joudun vetää aina puolikkaan lähtöö, vaik oisin kolme kk selvinpäin, enkä mä paljoo yli viittäkymment paina, nii ja subuis on sama piirre ku piris, et oot enemmän selvinpäin, ku selvinpäin olles, pystyt puhuu syvällisest ja lisäks tunteet on voimakkaammat kuin selvinpäin; rakastat kaikkee ja kaikkii.

No se on hauskaa oottaa mitä tuleman pitää ku on väärät lääkitykset vääriin sairauksiin; jolloin pireissää on selvinpäin ja selvinpäin on pireissää, JIPII hyväs lykys kolme kk kunnon maniaa ilmaseks ilman mitää päihteit, JeSS! Eikö ole jo lähes vaarallista pitää näin hullua ihmistä vapaalla jalalla, heh heh hee

__________________
-Are Am Eye?- Tom Connander


Veteran Member

Status: Offline
Posts: 94
Date:
Permalink Closed

Kyllä se miun mielestä on vähän niin että ei ne huumet kyllä ainakaan mitenkään auta :/ Miksi sitten itse käytän ja haluan käyttää? Jaa'a... se on kivaa?


Itse kärsinyt masennuksesta kaaaaauan. Ja univaikeuksista. Ja muista sen semmoisista häikistä pään sisällä. Pelottaa ja ahdistaa. Jatkuvasti mielenterveystoimistossa. Serotoniinia nappailen, Stilnocteja kanssa mutta niistä ei ole apua ( ... menivät sitten viihdekäyttöön... tosin ei enää koska totesin, että niiden kanssa voisi käydä vielä huonosti... yhtenä iltana melkein neljäkymmentä tabua naamaan... hoh hoi... seuraavana aamuna olikin sen näköistä... ). Eivät halua muuta vielä antaa. Uskovat, että Serodur auttaa. Paskat se mitään auta; pari kuukautta syöny ja muuta en ole kehittänyt kuin lievän "addiktion" niihin ( päätä alkaa jomottaa niin vietävästi jos yrittää olla syömättä ). Aiemmin Remeroneja ja ne masensivat minua lisää. Xanoreita söin hetken ja niistä oli ehkä eniten apua, mutta saíraanhoitaja jolle käyn juttelemassa, ei "diggaa" niistä. Pitäisikö yrittää käydä itkemässä yksityisellä? Sitten kehitän benzo-addiktion kuitenkin, jee.


Noh, joka tapauksessa. Tykkään pilvestä. Tykkään siitä miten se saa minut muihin maailmoihin ja kaikki on hyvin. Olen niitä "kokemus-polttajia", eli kaikkea pitäisi saada kokeilla pilvessä ( jos jaksaa ). Se on jännää ja mielenkiintoista.


Trippailu on myös mukavaa, tosin olen vähän niitä jotka eivät malta ihan aloillaan maata, ellei sitten väsytä ihan hurjasti ( harvemmin jos on jotain vetänyt ). Sängyssä lötköttely ja piirtäminen on kivaa. Stilnocteissa se oli alkuun todella antoisaa. Rakastin töitä jotka tein ja ne tuli suoraan sydämestä. Mahtavaa. Dexmissäkin onnistuu kun pystyy keskittymään ja jaksaa tehdä. Tuntuu hienolta ja näyttää hienolta. Animaatioiden tekeminen DXM päissään on ihanaa.


BTW: siltä varalta ettei joku tiedä, DXM:ää ja serotoniini lääkkeitähän ei saisi vetää sekaisin. No... yleensä en kyllä sinä päivänä otakkaan pilleriä jos aion DXMää ottaa, mutta kuitenkin. 


Tämä on huono tekosyy, mutta näin vanhempana en enää osaa heittäytyä siihen mielikuvitusmaailmaan samalla tavalla miten pentuna. Aineet auttaa.


 



__________________


Senior Member

Status: Offline
Posts: 117
Date:
Permalink Closed

asiaa oli,mut jaksakkaan kirjottaakun koulusssa oon japitäisi muutakin duunaa. ehkäsit ollimmella voisi storin skriivailla tähän.

vittutän näppiksen kans.kiesus.

__________________
-In Lake´ Ch-


Member

Status: Offline
Posts: 24
Date:
Permalink Closed

Vielä tuohon aikaisempaan viestiin uudempaa tietoa tämänhetken tilastani . Eli mulla on nyt käytössä ADHD-magneetti, joka liimataan määrättyyn kohtaan korvan ulkopuolelle. Sen on todettu ainakin lapsilla vaikuttavan todella hyvin ja olen myös itse huomannut magneetin vaikutuksen. Pystyn aivan erilailla keskittymään kouluun ja tekemään jopa tehtävät.


Hyvänä esimerkkinä kaksi samanlaista englanninkaksoistuntia, jossa jouduimme kirjoittamaan kirjeitä yrityksille. Aikaisemmalla tunnilla, jolloin magneettia ei ollut, hermostuin täysin, kun opettaja tuli huomauttamaan virheestä, suljin ohjelman, koneen ja lähdin kävelemään koko tunnilta kotiinpäin. Tämän viikon tunnilla (magneetti 4:ttä päivää käytössä) jouduimme tekemään KOLME lähes edellisenkaltaista kirjettä ja vastausta, ryhdyin suoraan hommiin ja kysyin itse opettajalta onko lauseet oikein (mitä en tee koskaan), ja kaiken lisäksi sain kaikki tehtävät tehtyä (ennenkuulumatonta) Lisäksi olen pystynyt pitämään kämppäni järjestyksessä ja kestänyt itseäni paljon paremmin


Vielä jos joskus saisi aiheesta ihan diagnoosin, elämä saisi täysin eri merkityksen, koska ymmärtäisin menneisyyttäni ja itseni paljon paremmin ja tajuaisin "miksi kaikki on aina mennyt niinkuin on". Ihmissuhde-, keskittymis- ja mielialavaikeudet, väittely ja jatkuva äänessäolo, addiktiot ja kouluvaikeudet (muistamattomuus, huono organisaatiokyky, tapa olla aina myöhässä ja keskeneräiset tai lopetetut kurssit/työt) selittyisivät kaikki yhdellä sanalla paperilla, ja vaivaan olisi vielä lääkehoitokin, jolloin oireita ei tarvitsisi edes kestää Jään odottamaan innolla mitä tulevan pitää



__________________
-Are Am Eye?- Tom Connander
Page 1 of 1  sorted by
 
Quick Reply

Please log in to post quick replies.

Tweet this page Post to Digg Post to Del.icio.us


Create your own FREE Forum
Report Abuse
Powered by ActiveBoard