Members Login
Username 
 
Password 
    Remember Me  
Post Info TOPIC: Päivänsinikokeilu


Veteran Member

Status: Offline
Posts: 74
Date:
Päivänsinikokeilu
Permalink Closed


Aluksi haluaisin sanoa että päivänsini yllätti minut täysin, luulin sen olevan jotain ihan muuta. Itse asiaan, Päätin yhtenä iltana huvikseni nauttia 300kpl päivänsinen siemeniä, pureskelin n. 10 kerralla suussa jauhoksi ja annoin hetken olla suussa ja nielin vasta sitten. Hetkenpäästä alkoi uskomattoman huono olo ja sitä jatkui noin 1,5h-2h, sen jälkeen sain jo liikuttua ja käytyä savukkeella. Katsoin ohjelman ja telkun värit tuntuivan jotenkin kirkkailta. Ohjelma vaikutti mielenkiintoiselta vaikka ei normaalisti mielestäni olisi. Uppouduin siihen täysin. Ohjelman jälkeen päätin ruveta nukkumaan, mutta erehdyksissäni menin katsomaan kaapin oveen, siitä se kaikki sitten alkoi. Kaapin ovi rupesi vääntyilemään oudolla tavalla monimutkaiseksi, yllätti minut täysin. Sen jälkeen erehdyin katsomaan lattiaa johon muodostui todella paljon erilaisia kuvioita. Kämppäni oli aivan solmussa ja vääntynyt. Talon ruma värikäs matto levisi pitkin seiniä ja käytävä venähti todella pitkäksi ja oudon muotoiseksi. Seinien pinnat vääntyilivät ja niihin monistui todella paljon erilaisia kuvioita kun katsoi hetken. Tätä jatkui 9h, välillä olin todella epätoivoinen että koska tämä oikein loppuu. Sinä yönä en saanut unta ollenkaan vaikka kuinka yritti, silmät kiinni kuvioita oli todella paljon. Aamulla 7 aikana sain sitten nukuttua ja nukuin jopa 2h. Kun heräsin olo oli fyysisesti ja henkisesti todella paska, ei jaksanut mitään tehdä ja iho tuntui kuivalta ja turvonneelta, todella ärsyttävältä. Tätä jatkui melkein koko päivän. Kokemus yllätti minut täysin. Tapahtuneen jälkeen seuraavina päivinä olin mielestäni iloisempi kuin normaalisti. Että sellasta, ei se näköjään olekaan mitään heikkoa ainetta. Negatiiviset puolet kuten pahoinvointi yms saavat minut jättämään tämän kokeilun vain yhteen kertaan. Toivottavasti joku jaksoi lukea.

__________________


Senior Member

Status: Offline
Posts: 117
Date:
Permalink Closed

Hyvä juttu, hyvin on tainnut sulla toimia.

Itsellä ei ole juuri koskaan mitään hirveempiä vääristymiä/näkyjä tullut. Joskus on sälekaihtimet aaltoillut ja maton reunat vähän lepattanut, mutta ei mitään suurempaa. Tuo värien/valojen kirkastuminen on aika hauskaa, varsinkin pimeällä kun katuvalot heittää sellaset pitkät valojuovat erisuuntiin. Jännän näköstä. Ihan kivojanhan noi muuten on, mutta just noi alkupahoinvoinnit ja se vatsaan jäävä "kivi" on todella epämiellyttäviä. Mullakin on vielä noita jemmassa jokunen sata kpl, mutta juuri noiden sivuvaikutusten takia on jäännyt. Kaipa sitä joku päivä voisi taas koota itsensä ja kärsiä nuo vatsaväänteet.

__________________
-In Lake´ Ch-


Senior Member

Status: Offline
Posts: 249
Date:
Permalink Closed

Minutkin kerran tuo päivänsini aikaa sitten yllätti aika lailla. Kerran on siis kunon halluja tullut ja ei sen jälkeen eikä sitä ennen vaikka annos on ollut yhtä suuri. Mutta silloin mentiinkin sitten niin, että katto jonka sisällä oli hologrammi kuvioita lepatti sellaista kahden metrin syvyistä aaltoa. Vessan seinällä pyöri jonkinlainen monimutkainen psykedeeli kuvio. Sadoista erivärisistä palloista muodostui kysymysmerkki, varjokuvat häiritsivät minne ikinä katsoikaan. Ambulanssin ääni soi päässä ja nämä vaan esimerkkeinä sillä kaikki mahdollinen aistittava sai jollain tavalla harhaisen muodon. Eli näin siis:




__________________


Veteran Member

Status: Offline
Posts: 74
Date:
Permalink Closed

Itseäni ottaa suuresti päähän koska kaa****a on vielä 12200 siementä, enkä luultaavsti ihan kaikkia itse syö . Haluaako joku ostaa, ja kasvattaa kauniin kukan?

__________________
W10


Senior Member

Status: Offline
Posts: 176
Date:
Permalink Closed

Pahin juttu noissa psineissä on se pahoinvointi. 3 kertaa tullu kokeiltua ja aina hirveä ripuli iskenyt. Menee vähän fiilikset kun joutuu vähän väliä käydä vessassa istunnolla. Mitään halluja en ole oikeastaan saannut. Fiilis ollut vähän samanlainen kun nappaisi 300mg DXM:ää. Voisi sitä joskus esktraktoida oikein huolella ne paskat pois niistä siemenistä ja kokeilla vähän isommilla annoksilla.

__________________
"Black windows are paint / I scratch with my nails / I see others just like me / Why do they not try escape?"


Senior Member

Status: Offline
Posts: 148
Date:
Permalink Closed

quote:
Originally posted by: LD50

"Itseäni ottaa suuresti päähän koska kaa****a on vielä 12200 siementä, enkä luultaavsti ihan kaikkia itse syö . Haluaako joku ostaa, ja kasvattaa kauniin kukan? "

Kiinnostus hieman heräsi, vaikka en näillä näkymin ainakaan vähään aikaan haluaisi syödä. Joskus kuitenkin ajattelin kokeilla ihan oikeaoppista extraktiota ja voisin ostaa kaiken varalta kun on vähän semmoinen hamstrausvietti humeksiin (joka joskus saattaa johtaa siihen että jää putki päälle). Nojaa otan yhteyttä privana sitten joskus kun on rahaa, nyt näyttää aika hiljaselta.

__________________
- http://huumeet.tk/ -


Veteran Member

Status: Offline
Posts: 74
Date:
Permalink Closed

Selvä peli.

__________________


Senior Member

Status: Offline
Posts: 111
Date:
Permalink Closed

Hmm, en oo Morning Glorya testannu, mutta tuota H.B. Woodrosea kyllä pari kertaa tollasilla common/strong doseilla ja mitään visuaalista en oo irti saanut, ajatuksiinkin tuntuivat vaikuttavan erittäin miedosti. Alkoholia ja kannabista tuntuivat buustaavan mukavasti.


Ei kukaan osaisi suositella jotain sopivaa dosea kunnon reissuun?



__________________
"Music is the means of making known to us the infinity of the universe."
Anonymous

Date:
Permalink Closed

Aikani seikkailtuani internetin ihmeellisessä maailmassa törmäsin teksteihin, joissa väitettiin siementen jauhamisen, vedessä liottamisen parin tunnin ajan, jauheen suodattamisen ja veden juomisen vähentävän huomattavasti noita haittavaikutuksia.

Onko kenelläkään tarkempaa tietoa?

T. ensimmäistä matkaansa suunnitteleva

__________________


Senior Member

Status: Offline
Posts: 249
Date:
Permalink Closed

Kyllä se vähän jeesaa. Kaikki myrkyt eivät liukene veteen, osa liukenee ja siitä syystä ekstraktiota täydennetään käyttämällä esim. bensaa. Ja veden olisi hyvä olla klooritonta, sillä kloori tuhoaa LSAta.

__________________


Senior Member

Status: Offline
Posts: 190
Date:
Permalink Closed

quote:
Originally posted by: Anonymous

"Aikani seikkailtuani internetin ihmeellisessä maailmassa törmäsin teksteihin, joissa väitettiin siementen jauhamisen, vedessä liottamisen parin tunnin ajan, jauheen suodattamisen ja veden juomisen vähentävän huomattavasti noita haittavaikutuksia.

Onko kenelläkään tarkempaa tietoa?

T. ensimmäistä matkaansa suunnitteleva
"


Pari tuntia on aika vähän, moni suosittelee vuorokautta, ellei kahtakin. Jääkaa****a. Etanolin ja veden n. 50/50 sekoitus olisi tuohon ehkä paras. Tuo on siis poolinen/pooliton liuotin -metodin kakkosvaihe. Kannattaa kenties tutustua myös 1. vaiheeseen, jossa käytössä on puhdistettu bensiini.

__________________
Page 1 of 1  sorted by
 
Quick Reply

Please log in to post quick replies.

Tweet this page Post to Digg Post to Del.icio.us


Create your own FREE Forum
Report Abuse
Powered by ActiveBoard