Vihdoinkin sieniä sitten sai oikeasti ostettua - eikä pelkästään lupailtu. 1.3 grammaa oli sieniä taskussa tarkalleen. Sanoivat niitä meksikolaisiksi, mutta kun koitti lajiketta kysyä niin vastaus kuului vaan: "no, meksikolaisia." Jaahas, olettaisin siis että olivat Psilocybe cubensista. Samana päivänä söin sieniä (teki mieli vaan maistaa) siinä 0.3 gramman paikkeilla myöhään iltasella. Vaikutukset rajoittuivat ilmavaan tunteeseen ruumiissa ja siihen, etten saanut koko yönä unta lainkaan.

Sitten meni kaksi viikkoa ja lauantaina päätettiin kaverin kanssa syödä loput sienet, gramma oli myös hänellä. Kaljaa oli varattu illaksi riittävästi mukaan, mutta onneksi niitä ei vaiktuksen aikana tullut juotua kuin 3 kappaletta. Sienet menivät alas kaljan kanssa kuitenkin, eikä maku ollut minun mielestäni pössömpi. Asetuttiin siinä katsomaan kaverin kanssa luonto dokumenttia. Istuttiin hiljaa kummatkin ja tuijotettiin Kaveri alkoi haukottelemaan Ja minä nauroin, kun olin lukenut, että vähän ennen nousu vaihetta on ihmisillä tapana haukotella. Minä päätin sitten siirtyä odottelemaan nousuja huoneeseeni ja kuuntelemaan musiikkia. Olo oli vaikea ja levoton, siirryin sängylle makaamaan. Haukottelin. Eikä 20 minuuttiakaan, kun sienet alkoivat vaikuttamaan. Tästä seuraavat puoli tuntia oli aikamoista hötkyilyä ja hakemista. Nousu tuntui sen verran rajulta, ettei oikein tiennyt missä mennään eikä saanut tilannetta haltuun. Nousin sängystä ylös ja yritin irroitella, hötkyin jotain ja mulkoilin kaveriani totisesti. Hänkin mulkoili minua. Kummallakin oli semmoinen vankka ilme päällä, jota ei saa pois vaikka kuinka yrittäisi ilmeillä jotain muuta. Se oli hyvä juttu totisuudesta huolimatta, se oli aitoa. Nyt jokseenkin vaikea oloni päästi irti minusta, mutta palasi minuutin kuluttua kahta kauheampana takaisin. Nousuja vietiin ja hermostutti suuresti. Makasin taas sängyllä ja tuijotin seinää. Kaveri tiedusteli jotain olostani, vastasin että on vaikeata Tätä ei kokonaisuudessaan kestänyt kauaakaan ja kaikki merkit olivat esillä siitä, että tilanne on hallittavissa. Rauhotuin tyystin sitten ja nousutkin olivat tasoittuneet.

Olo oli varsin keveä ja leijaileva. Nyt jo vähän naurattikin. Join kaljan ja huomasin ettei se oikein tahdo upota - hyvä näin sillä en haluaisikaan olla kännissä. Mietin jälleen asioita joittenka parissa olen aina. Mietin kuinka ihmisen oikeasti pitäisi ottaa ohjakset käsiin ja elää omaa elämäänsä niinkuin haluaa miettimättä muita ihmisiä. Mietin, että pitäisi pystyä olemaan oma itsensä ilman että kulkee muiden perässä kuin imbesilli. Pitäisi tehdä ja saada aikaan, olla luova. Mietin myös, kuinka vähän olen saanut aikaan, kuinka apaattinen tyhjäntoimittaja minusta oli tullut. Tiesin ja tiedän että pystyisin helvetisti parempaan. Mietin, pystynkö elämään kunnolla itseäni varten sekopäisyydeltäni. Mietin ja mietin... Tämä ei ahdistanut minua kuitenkaan mitenkään. Olo oli kuitenkin hyvä - niinkuin se -oli asiat miten vaan- yleensäkkin on.

Kaveri oli jo pitkään halunnut lähteä ulos, joten päätettiin lähteä. Lähtö tuotti kaikin puolin hankaluuksia. Kaikki tarpeellinen piti muistaa ottaa mukaan ja vaikka muistettavaa ei ollutkaan paljoa, niin järjestystä oli vaikea saada. Jääkaapilla piti käydä monta kertaa miettimässä kuinka monta kaljaa pitää ottaa mukaan, avaimet oli jäädä ja huh. Hirveä lähtöselvitys. Mietittiin yhdessä miltä tuntuu nähdä ihmisiä ja oltiin ihan innoissamme. Menin jälleen jääkaapille ja kaveri lähti uskaliaana ja pontevana ulos ovesta pimeään rappukäytävään, hetken päästä se tuli jo takaisin ja huusi kauhuissaan: "IHMISIÄ!!"... Niin, se siitä uskaliaisuudesta. Naurettiin katketaksemme

No kuitenkin vihdoin päästiin ulos. Oli pimeätä ja katuvalot valaisivat hienosti katuja. Käveltiin ja naurettiin lisää... Käveltiin jonkin verran ja ihmeteltiin. Koko ajan teki mieli selventää minkälainen olo on, mutta ei kuitenkaan osannut selittää sitten. Ei ollut mitenkään semmonen väkivaltainen vaikutus, joka repisi joka suuntaan, vaan semmoinen jota oli helppo hallita. Aina välillä pystyi kuvittelemaan itsensä selväpäiseksikin. Melko leppoisaa. Käveltiin ja koko kylä pahanen oli aivan autio. Katseltiin vesilätäkköä pitkään kiinnostuneina, sen jälkeen pelleiltiin, naurettiin ja hypittiin siinä lätäkössä. Nyt tuli ensimmäiset ihmiset näköpiiriin. Olimme ostarilla ja mikäs sen lepposampaa voisi ollakkaan kuin mennä makaamaan paikallisen kukkakaupan eteen vanerikasan päälle. Hakeuduin tiiviiseen sikiö asentoon ja kehräsin nautinnosta. Olo oli taas kerran hyvin kotoisa, lämmin ja lapsenomainen, niinkuin se on aina ollut kun on ottanut jotain psykedeeliä. Tässä vaiheessa aikaa oli kulunut jo tunteja ja siirryimme paikallisen pubin liepeille tähystylemään ikkunasta sisään. Vaikka olin koko elämäni halveksinut tuota umpi juoppo porukkaa, joka sisällä kökötti, niin nyt, 20 minuuttia kun sai rauhassa tarkastella tuota menoa, niin sieltä huokuikin ystävyys, lämpö ja huumori. Kaverin kanssa oltiin ihan innoissamme. Ilmaan lenteli toteamuksia: "hei, ovathan hekin ihmisiä" .."katso nyt ne nauraa, niillä on hauskaa". Siinä väistyi pois kaikki ennakkoluulot kyseistä porukkaa kohtaan. Kun sitten he viimeinkin huomasivat, että heitä tuijotetaan, niin sieltä tuli vihaisia menkää-pois katseita, mutta ainakaan minä en jaksanut enää katsoa heitä mitenkään nurjasti. Vinkkasin silmää, hymyilin ja lähdin pois

Tässä vaiheessa meininki alkoi laskemaan jo (olisi se voinut pitempäänkin kestää) ja lähdimme meille päin kävelemään. Muutama kaveri tuli lisää, join kaksi kaljaa, katsoin olymppialaisia hetken ja menin nukkumaan. Kokonaisuudessaan varsin kiva reissu